Vuoden seikkailija maailmanennätyksellä
Johanna Davidsson on ensimmäinen ruotsalainen ja maailman nopein nainen, joka on tehnyt paluumatkan etelänavalle yksin. Ei ihme, että hän on vuoden seikkailija!
On Jouluaattona 2016 väsynyt Johanna David sson saapui lopulliseen määränpäähänsä etelänavalle 38 päivän, 23 tunnin ja 5 minuutin kuluttua suksilla. Hän oli vihdoin päässyt määränpäähänsä ja hänestä tuli maailman nopein nainen, joka on suorittanut tämän matkan. Maailmanennätys ei kuitenkaan ollut hänen mielessään aivan loppuun asti.
- "Alussa minulla oli 50 päivän edestä ruokaa, enkä tiennyt, kuinka nopeasti se menisi, mutta huomasin, että se meni nopeammin kuin luulin. Kun minulla oli 20 kilometriä jäljellä, tajusin, että minulla oli mahdollisuus ottaa tämä naisten ennätys ja selvitä jouluaattoon asti. Sitten päätin yrittää sitä", Johanna Davidsson sanoo.
Mutta juuri kun hän oli päättänyt juosta kohti maailmanennätystä, se vaikeutui. Viimeinen pätkä oli korkeammalla, ja ilma oli ohuempaa ja kylmempää. Lumi oli kuin "hiekkapaperilunta", ja kelkan vetäminen kaikkine pakkauksineen kävi yhä raskaammaksi.
- Sen sijaan, että olisin ollut tyytyväinen itseeni siitä, että kaikki sujui niin nopeasti ja hyvin, se muuttui verkkaiseksi. Sitten väsähdin sekä päässäni että kehossani. Olin mennyt kuukauden ilman yhtään lepopäivää, joten oli raskaita päiviä, jolloin ajattelin: "Miksi ponnistan itsestäni? Minun pitäisi nauttia tästä". Viimeiset päivät olivat raskaimmat, mutta olin itsepäinen, minä selviäisin!
Johanna Davidsson harjoitusmatkalla Huippuvuorilla. Kuva: J: Ellinor Falkgjerdet
Etelämanner on suuri jäätikkö, joka on hieman mäkinen, mutta enimmäkseen tasainen. Siellä on melko tuulista, eikä aurinko laske koskaan. Siellä ei ole eläviä eläimiä, vaan vastaan tulee vain valtava valkoinen avaruus. Sairaanhoitaja ja seikkailija Johanna Davidssonille tämä oli hänen unelmansa.
- "Pidän lumesta ja talvesta jaras polaarialueille, sekä kaukana ylhäällä että alhaalla. Etelämanner on viehättänyt minua, koska se on sivistymätön paikka, jonne ei moni ole astunut. Olen aina ajatellut, että olisi siistiä matkustaa sinne.
Loppupäiviä lukuun ottamatta retkikunta sujui hänen mielestään odotettua paremmin.
- "Olin varautunut siihen, että olisi kylmä, paljon tuulta ja rankkaa ja että hajoaisin. Yritin sopeutua siihen ja ajatella, että jos on vähemmän paskaa, se on plussaa.
Johanna Davidssonilla oli monia ihania hetkiä matkalla etelänavalle ja takaisin, ja hän muistaa erityisesti ne hetket, jolloin hänelle tuli mieleen, että hän oli todella onnistunut toteuttamaan unelmansa.
- "Kun oli helppoa ja kuuntelin musiikkia ja tunsin, etten haluaisi olla missään muualla, tunsin sellaista onnea. Se oli niin sen arvoista", hän sanoo.
Sinut nimettiin hiljattain vuoden seikkailijaksi, miksi luulet voittaneesi?
- Jos katsoo historiaa, ei moni ruotsalainen ole tehnyt omia retkiä Etelämantereelle. Se on melko epätavallinen matka, ja uskon, että sillä on merkitystä. Toivottavasti on selvää, että suurin ajava voima minulle on se, että pidän matkalla olosta ja Etelämantereen kokemuksista. Toivon, että inspiroin muita lähtemään unelmamatkoilleen!
Hän hiihti Hercules Inletistä Etelämantereen rannikolta etelänavalle, maailman eteläisimpään pisteeseen.
Johanna Davidsson ei ole mikään noviisi polaariretkillä tai soolomatkoilla. Hän on aiemmin melonut yksin Ruotsin ja Suomen rannikoita pitkin kolmen kuukauden ajan, ja vuonna 2014 hän lähti Grönlantiin yhden siskonsa kanssa, kokemuksen, jota hän muistelee lämmöllä.
- "Minusta se oli hienoa ja nautin siitä niin paljon. Tunsin, että halusin tehdä jotain vastaavaa uudelleen. Etelämanner on myös iso jäälaatta, ja se oli unelma jo aiemmin. Nyt tunsin olevani valmiimpi, minulla oli enemmän kokemusta ja ajattelin, että se on mahdollista, jos vain panostan siihen.
Mikä oli suurin ero tämänkaltaisen seikkailun toteuttamisessa jonkun kanssa verrattuna yksin tekemiseen?
- Suurin ero on se, että minun on luotettava täysin itseeni. Minun piti tehdä kaikki päätökset ja olla entistäkin varovaisempi, ettei mikään lipsahda. Varoin syömästä, ajattelin kaikkea, mitä olin tekemässä, ja pidin mielialani yllä. Kun teitä on kaksi, voitte rohkaista toisianne, mutta minun oli varmistettava, että rohkaisin itseäni. Yritin pitää hyvän kierteen ja hyvän mielen, jotta en päätyisi raskaisiin ajatuksiin.
Mitä ajattelit koko tämän ajan yksin ollessasi?
- Minulla oli aikaa miettiä monia asioita; asioita, joita olen tehnyt ja asioita, joita haluan tehdä. Jos olin väsynyt, oli vaikea olla ajattelematta: "Mitä kello on nyt? Kuinka monta kilometriä olen kävellyt? Kuinka monta minulla on jäljellä?". Se oli erilaista eri päivinä. Mutta jos olin väsynyt omiin ajatuksiini, kuuntelin äänikirjaa tai musiikkia.
Jääräpäisyys ja päättäväisyys olivat tärkeimpiä tekijöitä Johanna Davidssonin napa-unelman toteuttamisessa. Kuva: Anna Lovehed
Johanna Davidsson on aktiivinen ihminen, joka harrastaa kiipeilyä, patikointia kotikaupungissaan Tromssassa ja hiihtoa. Retkikuntaan valmistautuakseen hän jatkoi harjoittelua tavalliseen tapaansa, mutta raahasi perässään kaksi tai kolme painavaa rengasta harjoitellakseen 110 kilon painoista reppua kuljettavaa rekeä.
Hän oli hyvin päättäväinen ja työskenteli ahkerasti kaikkien valmistelujen parissa lähes puolitoista vuotta ennen matkan alkua, otti pankkilainaa ja etsi sponsoreita. Henkinen harjoittelu oli kuitenkin hänen mielestään fyysistä harjoittelua tärkeämpää, jotta hän ei menettäisi mielenkiintoaan retken aikana.
- "Luulen, että kaikki se aika ja vaivannäkö, jonka siihen käyttää, on osa sitä, että haluaa tehdä sen. Kun aloitin, olin niin kiitollinen siitä, että sain vihdoin aloittaa ja toteuttaa unelmaani, eikä luovuttaminen ollut kartalla.
Suunnitelmana oli kävellä tunti ja pysähtyä viideksi minuutiksi. Kävele tunti, pysähdy viideksi minuutiksi. Ja niin hän teki 38 päivän ajan. Hän pääsi takaisin leijan kanssa 12 päivässä, yli viikon nopeammin kuin hän odotti.
Mikä oli reppusi tärkein esine?
- En olisi päässyt pitkälle ilman keittiötä ja polttoainetta. Sitten teltta on supertärkeä, ja untuvatakki. On mukavaa, kun voi ryömiä isoon lämpimään untuvatakkiin, joten se oli asia, jota arvostin erittäin paljon. Pudotin sen kerran vahingossa ja jouduin kääntymään ja hiihtämään takaisin lähes tunnin ajan ennen kuin näin sen.
Johanna Davidsson asuu Tromssassa, Norjassa, jossa hän vaeltaa usein, tässä hän harjoittelee ennen naparetkeä. Kuva: J: Anna Lovehed
Kuinka kylmä oli?
- Pakkasta oli enimmillään 25-30 astetta, ja joskus myös tuuli. Pakkasilmiö tekee siitä vielä kylmemmän, joten oli oltava nopea, jos piti pysähtyä käymään vessassa tai riisua hanskat.
Miten hygienia toimii tällaisella reissulla?
- Suihkua ei ole, on odotettava! Minulla oli mukanani kosteuspyyhkeitä ja pystyin lämmittämään vettä käsien ja kasvojen pesuun, mutta muuten ei ole kovin raikas. Se ei ehkä ole kaikkein hauskin asia kiertueella olemisessa, se on vain otettava vastaan ja usein pärjää enemmän kuin luulee, hän sanoo ja jatkaa:
- Sitten pitää olla varovainen, jos saa haavoja tai vastaavaa. Koska on niin kaukana kaikesta, on pidettävä itsestään huolta. Itse asiassa pidän itsestäni enemmän huolta kiertueella kuin kotona, koska on niin tärkeää pysyä terveenä.
Okei, mikä on tärkeintä tällaisessa hommassa?
- Olla vähän itsepäinen. Etukäteen on paljon työtä, joten on oltava päättäväinen. Tärkeintä on oikeastaan se, että haluaa tehdä sen, osittain siksi, että motivaatio pysyy yllä, mutta myös siksi, että pääsee alkuun. Sitten yrittää olla positiivisella asenteella, jotta voi käsitellä ongelmia, jos jokin ei mene niin kuin haluaa.
Selfie Etelämantereelta! Jos haluat lukea lisää Johanna Davidssonin seikkailuista, löydät hänen verkkosivunsa ja bloginsa täältä. Voit myös seurata häntä Instagramissa @solosister2016.
LUE LISÄÄ: Miten löytää ja ylläpitää liikuntamotivaatiota?
