La Juoksuvalmentajan è una kanssa juokseminen ensimmäistä kertaa

Eric Fallanderilla su kymmenen viikkoa aikaa päästä huippukuntoon. Nyt hän on kokeillut juoksua juoksuvalmentajan kanssa - näin hommat sujuivat!

Tule mukaan Eric Fallanderin treenimatkalle! Hän on 40-vuotias kahden lapsen isä, ja hän työskentelee istualtaan copywriterina. Viimeisimpien 20 vuoden aikana hän on saanut motivaationsa juoksemalla bussipysäkille tai valitsemalla rappuset hissin sijasta. Il ruokavalio di Yksipuolinen è stato messo a punto in modo da poter essere utilizzato in modo ottimale per la produzione di hampurilaisista e pilsneristä.

Nyt hänellä on kymmenen viikkoa aikaa muuttua sohvaperunasta malliesimerkiksi. Olemme päässeet kuudennelle viikolle ja tällä kertaa Eric saa juoksuvalmentaja Kenth Svenssonilta apua. Sinun kannattaisi seurata häntä Instagramissa, jollet jo näin tee! Kenth Svenssonin löydät täältä: @kenth.snabbafotter.

Ericin treenimatka, osa 6

Tapaan Ruotsin tunnetuimman juoksuvalmentaja Kenth Svenssonin aivan liian aikaisin ja tarkoituksena on antaa juoksulle uusi mahdollisuus. Olen juossut aikaisemmin, mutta olen aiemmin kertonut, ettei se päättynyt hyvin. Kaksi kertaa olen jopa pakottanut itseni viiden kilometrin juoksutapahtumaan, mutta muuten olen vältellyt turhaa juoksemista.

Sillä juoksuhan tuntuu aina turhalta. Ymmärrän siis juoksemisen kun on myöhässä, itse olen sitä usein, niin tapaamisiin kuin lähtöaikoihin. Ja ymmärrän juoksun kulkutapana kun liikkuu paikasta A paikkaan B. Mutta aivan liian usein juokseminen tuntuu olevan vain lenkkien kiertoa. Tulet aina samaan paikkaan, mistä lähdit. Mietin vain, että jos olet joka tapauksessa menossa sinne, mistä aloitit lenkkisi, pääsisit sinne paljon nopeammin jos vain pysyisit siellä, etkä lähtisi juoksemaan...

Aina sitten kun juoksen, tunnen kipua. Kerran mieleni teki juoksemaan, mutta en päässyt kuin muutaman metrin eteenpäin ennen kuin noidannuoli iski ja tarvitsin apua päästäkseni edes kotiin.

Sitten minulla on tietysti ongelmia polvieni kanssa. Nyt olen kuitenkin tehnyt Naprapaatti-Jonaksen harjoituksia muutaman viikon ja nämä liikkeet pyrkivät vahvistamaan polven lihaksia ja toivottavasti myös viemään kivut tiehensä. Aloitan juoksemaan varovasti tapaamispaikkaamme kohti. Lähden töistä, työpaikkani on aivan kyseisen puiston vieressä. Kello on vielä vähän, kadut ovat tyhjiä, mutta tämä tuntuu aika siistiltä olla ulkona kun muut ovat vielä heräilemässä.

Hengästyin aika nopeasti, mutta onneksi olin paikalla ennen Kenthiä niin ehdin hengähtämään. Tyypillistä, kerrankin kun olen ajoissa, ja juoksikin vielä. Tyhmää...

Sieltä hän sitten tuli kentän poikki juosten. Päivää aikasemmin hän oli juossut puolimaratonin Amsterdamissa, mutta se ei näytä pysäyttävän häntä. Varoitan Kenthiä, että polveni ehkä menevät rikki. Tuntuu laiskan miehen tekosyyltä, mutta hän vaikuttaa mukavalta.

- Miltä vauhti tuntuu? hän kysyy. Veikkaan, että hän on nukahtamaisillaan tähän etanavauhtiin, joka taas sopii minulle täydellisesti.
- Hyvältä! vastaan.

Juoksemme pienen matkan ja kävelemme pienen matkan. Luulin, että kuolisin, mutta intervallit tässä vauhdissa ovat aika miellyttäviä.

Viisas veto häneltä. Ei kannata pelotella minua täysin. Ja tämä toimii. Olen aina katsonut juoksijoita kateellisena, he näyttävät aina niin terveiltä. Nyt tunnen kuuluvani heihin.

- Jos tämä tuntuu hyvältä, miksemme juoksisi nopeammin? Kenth sanoo. Aivan kuten olen itselleni sanonut näiden viikkojen aikana: Kaikki treenaus on hyvästä. Kaikki lenkkeily on hyvästä.

Kenth arvioi juoksuaskeleeni. Saan kehuja. Juostessa pitäisi ponnahtaa eteenpäin päkiällä, eikä rullata liikaa kantapäältä varpaisiin. Cose da scuola materna.

Nyt juoksemme takaisin. Niinhän se yleensä päättyy, takaisin. Kenth ehdottaa, että juoksisin koko matkan takaisin työpaikalleni. Nyt varmaan ajattelet, että juoksin alkumatkan ja kävelin loput, kun hän ei enää nähnyt minua, koska näin ajattelin itsekin tehdä. Mutta kaikesta huolimatta juoksin eteenpäin. Koko matkan töihin asti. Lisäsin jopa askeleita viimeisen kahden-kolmensadan metrin kohdalla. Osittain näyttääkseni jos joku kollega sattuisi minut näkemään, mutta erityisesti siksi, että pystyin ja koska juokseminen tuntui ihanalta oikeissa juoksukengissä ilman, että polveeni sattui.

(Sportamore-toimitus teki suuren numeron siitä, ettei treenikengissä saa juosta, kun kirjoitin uusista treenivaatteistani, mutta mielestäni kengät toimivat hyvin)!

Mietin, että voisin ehkä alkaa juoksemaan töihin ja töistä kotiin. Kuten sanoin, en keksi mitään turhempaa kuin pelkkä "juoksulenkki". Olit täällä, juoksit vähän ja nyt olet taas samassa paikassa. Ei ei, mutta työmatkat juosten on ihan okei. Jos polveni nyt vain kestää, voisin juosta yli 10 kilometriä päivässä. Kokeilen!

Mutta kuten tavallista: Jos ensi viikolla ei ilmesty uutta artikkelia, makaan luultavasti sairaalassa eri vaivojen takia...

LUE LISÄÄ: Ericin treenimatka, osa 5: Ruokailutottumusten muuttaminen